Voi että, kun inhoan angstia. Ja muutenkin mustaa surullisuutta. Elämä-on-paskaa-viiltelen-itseäni-pumpulipuikoilla- ja muuta, sanoittaisiinko sontaa. Se on jotenkin niin itse tehtyä ja masentavaa. Okei, onhan maailmassa ja elämässä huonojakin puolia, mutta miksei voi jäädä katselemaan niitä hyviä juttuja? Voisi vaikka nauttia elämästä. Kuulostaisiko hyvältä? Yleensä jos huomaan jossain blogissa mustan taustan niin painan edellinen nappia. Ei angstia kiitos. Saahan sitä aina välillä masentaa ja olla surullinen, mutta se on niin turhanpäiväistä joka päivä jurnuttaa. Ei jaksa. Kaikki energia itsetä menee siihen masennukseen ja vaikka tulisi eteen jotain hauskaa sekin alkaa inhottaa. Jokaisella pilvellä on hopeareunus, näin se on. Lasi on puolitäysi, ei puolityhjä. Kyllähän joillain voi olla oikeitakin ongelmia, perheessä tai ystävyyssuhteissa tai muussa ja he saavat purkaa sitä piirtämiseen tai mihin haluavatkaan. Se on ok. Tiedän, että tämä teksi ärsyttää useita ihmisiä, mutta that's life. Sanon vain oman mielipiteeni eikä kenenkään muun tarvitse ajatella samalla tavalla. Ihmiset ovat erilaisia, niin minäkin. Joten olkaatten ystävällisiä, älkääkä viitsikö tulla haukkumaan tai jurputtamaan. Asioita voi sanoa eri tavoilla tarkoittaen silti samaa. Otan vastaan vain kohteliaisuuksia. Muut kommentit ovat minulle vain katkeruutta ja kateellisuutta, enkä anna niille arvoa, joten turha teidän on vaivautua jurputtamaan. Sellaiset kommentit poistetaan armotta. Tosin kohteliaisuudet on pelkkiä valheita ja tekopyhyyttä(ei kaikki tietenkään), mutta samapa tuo. Itserakasko? Ehkä, ehkä en. Sitä ette saa koskaan tietää! Hahhaa!*Katoaa savupilveen pahisnaurun saattelemana*