Tahtoo mangaa... Ei vain ole oikein ilmestynyt mitään hyvää. *snif* Ragnarökin ketkalekin kehtaa olla tauolla. Kaksi uutta intohimoa: Tuo manga ja manhwa ja pianon soitto. Tai mitä syntikkaa se esittääkään. Urkuharmooni oli kyllä parempi. Mutta palataanpa tuohon manga-aiheeseen(soittamisesta enemmän myöhemmin). Mangasta aloin pitämään vasta tänä kesänä. Joskus viime vuonna kirjakaupassa näin jotain, mutta sitä piti lukea väärin päin, joten jätin sen kauppaan. Silloinkaan, kun tutustuin Ranmaan en erityisesti pitänyt mangasta. En ehkä vielä silloinkaan, kun luin Inuyashaa. Kiinnostus mangaan alkoi ehkä vähän ennen Nekoconia ja sen jälkeen en voinut enää vastustaa. Pakko ostaa. Tällä hetkellä luen kait viittä mangaa plus liikkuva linna. Tai en kyllä enää Ranmaa, kun se on niin puhki luettu. Eli mangat joita luen: Inuyasha, One Piece(vai pitäisikö sanoa Nep EceXD), Kamikaze Kaitou Jeanne, Ragnarök(tämä on tosin manhwa), Ranma(joskaan en aktiivisesti) ja Tokyo Mew Mewiä. Siinä ne kai oli. Sitten luettelen vielä ne pokkarit, jotka omistan: Ragnarök 1-2 ja 4-9, eli kolmonen ja kymppi puuttuu, Liikkuva linna 1-4 ja Tokyo Mew Mew 5. Eli ei vielä kovin paljon, mutta kyllä se siitä. Jo nyt niihin on menny noin 46 jeuroa. Mutta ei se mitään.
Mutta nyt siitä soittamisesta. Ennen en edes halunnut soittaa mitään soitinta. Se tuntui jotenkin hölmöltä. En muutenkaan osannut soittaa muutakuin jonkun ukko noan, enkä tuntenut nuotteja. Mummolaan oli ostettu urkuharmooni, jota sitten innoissani kokeilin. Katsoin laulukirjojen takaa nuottioppeja ja opettelin soittamaan. Mummolassa oli kyllä vain jotain todella vanhoja laulukirjoja, joten niissä ei ollut paljoakaan lauluja, joita tunsin. Kirjastosta lainasin Maija Vilkkumaan nuottikirjan ja - ihme kyllä - osasin jopa soittaa niitä. Se tuntui ihan siistiltä. Kun en ole koskaan mitään oikein osannut. Kai siinä oli jotain sellaista "Onnistumisen Iloa", josta Hirvonen aina puhuu. Koko mummolassa olo ajan siis pimputin harmoonia. Mummo oli varmaan innoissaan, kun häivyimme, kun en ollut meluamassa. Kotona sitten harmittelin, kun ei mitään soittopeliä ollut. Muistin kuitenkin sen homeisen syntikan, jonka sain joskus synttärilahjaksi. Kaivonin sen sitten esiin ja siitä se ajatus sitten lähti. Vähän aikaa sitten lainasin kirjastosta Dingon nuottikirjan ja nyt osaan soittaa jo Levottoman Tuhkimon, Sinä ja minän, ja jotain muita. Jotkin kertosäkeet ovat kyllä hankalia, kun pitää soittaa montaa nuottia yhtä aikaa.